![]() |
Tässä on Väinö Linna |
![]() |
Linnan perhe Käkisaaressa 1960-luvun alussa. Kuvassa ovat (vasemmalta oikealle) Väino, Petteri, Kerttu ja Sinikka Linna. Petteri ja Sinikka ovat Väinö Linnan lapset. |
![]() |
Linna työtovereineen Finlayssonin tehtaalla. |
Linnan toinen romaani Musta rakkaus, jota hän itse piti epäonnistumisena ilmesty 1948 ja oli kohtalainen myyntimenestys mikä hämmästytti häntä suuresti. Linnan esikoisteos Päämäärä taas ilmestyi 1947 ja hänet pyydettiin jäseneksi Mäkelän piiri-kirjailijapiiriin, jota tuli hänelle tärkeä tukijoukko. Päämäärän julkaisemista seurasi myös Linnan siirtäminen työpaikkallaan Finlayssonilla työnjohdollisiin tehtäviin. 1947 syntyi myös hänen esikoisensa Sinikka.
![]() |
Päämäärän kansi. |
![]() |
Mustan rakkauden kansi. |
Linna meni naimisiin Kerttu Seurin kanssa 1945 ja hänet kotiutettiin syksyllä 1944. Alikersantti Linna vietti sodan lopun koulutustehtävissä Miehikkälässä jonne hänet siirrettiin Tammelan Mustialasta, johon hänet oli sijoitettu kevättalvella 1943. Hän tapasi tällöin tulevan vaimonsa Kertun, joka toimi sodan aikaan lottana.
1942 kesän ja syksyn Linna palveli syvärillä, jossa hän asemasodan aikana kirjoitti ensimmäisen tekstinsä, joka julkaistiin Hurtti-Ukon joulunumerossa 1942. Tätä ennen hän oli palvellut eversti Pietari Auntin komentamassa jalkaväkirykmentti 8:ssa, jossa hän osallistuisodan etenemisvaiheen kamppailuihin. Linna lähti armeijaan Huhtikuun neljäs 1940 Riihimäen jalkaväkeen.
Vuonna 1938 ollessaan 18-vuotias Väinö Linna muutti Tampereelle ja sai sukulaistensa avulla työpaikan Finnlayssonin kehräämöstä. Hän oli käynyt kuusi luokkaa kansakoulua ja selvitynyt koulunkäynnistä hieman keskivertoa paremmin vaikkei ollutkaan erityisen innokas koululainen. Hänet siirettiin 8-vuotiaana koulunkäynnin aloittamisen jälkeen nopeasti toisella luokalle, sillä hän oli oppinut lukemaan jo 5-vuotiaana.
![]() |
Linna 1947 |
Olette onnistuneet tässä vaikeassa tehtävässä hienosti.
VastaaPoista